Tämä blogi ei enää päivity, koska blogiympyrät ovat viikko viikolta vähemmän mielessäni enkä näe järkeä jatkaa tätä vain tavan vuoksi. Vanhat kirjoitukset ovat ainakin toistaiseksi edelleen luettavina.

Pinnallisuuksiani voitte jatkossakin seurata Twitterissä tai Pinterestissä.

Ajatuksistani ja henkilökohtaisesta elämästäni kiinnostuneita siviilituttuja tapaan mielelläni kotonani. Vaihtoehtoisesti lähetä osoitteesi hampaatirvessa (ät) gmail.com, niin lupaan ainakin yrittää saada kirjoitettua ja lähetettyä postikortin. Jälkimmäinen tarjous koskee myös tuntemattomia ihmisiä, jotka jostain syystä kokevat merkitykselliseksi saada minulta postikortin.

Mainokset

Olen saanut viimesen parin viikon aikana tasaisella syötöllä ilmoituksia Pinterestin jouluaiheisen kuvakokoelmani uusista seuraajista. Se on tuntunut vähän koomiselta, koska en ole lisännyt kategoriaan tänä vuonna ainuttakaan kuvaa.

Opinnoista on nyt meneillään viimeinen viikko. Yksi raportti ja sen jälkeen olen maisteri. Tämä on tapahtunut aika varkain ja tuntuu aavistuksen epätodelliselta. Huomioni on ollut niin paljon muualla. Viime viikolla lopetin imetyksen, maalasin uuden kodin seiniä, kävin työpaikkahaastattelussa. Oikea aikuisten työelämä on edessä lokakuun alusta lähtien eikä se pelota.

Entistä enemmän koti

Viime postauksesta tuli niin paljon ihanaa palautetta, että nyt on kamala kynnys kirjoittaa mitään. Haluaisin jatkossa kirjoittaa enemmän, niinkuin vanhassa osoitteessa olleen blogin alkuaikoina.

Tänä viikonloppuna olen valkaissut miehen kanssa olohuoneen seiniä kyynärpäät maalissa ja kiinnittänyt keittiön kaapinrunkoa ainakin neljästi aina vähän eri tavalla. Mikään keittiöremontti täällä ei varsinaisesti ole menossa, mutta astianpesukoneen tieltä purettiin 80 cm leveät vetolaatikot ja jäljelle jääneeseen 35 cm leveään koloon piti sovittaa vanhaa runkoa lyhennettynä. Vähitellen täällä alkaa näyttää kodimmalta: enemmän luonnonvalkoista ja puun värejä, vähemmän mustaa. Niin hyvä juttu kuin musta onkin, kaksion kuudessa mustassa seinässä oli noin neljä liikaa. Enää ylimääräistä mustaa on parin seinän verran, ensi viikon jälkeen toivottavasti ei enää sitäkään.

(kuva: humanempireshop.com / Human Empire Artist Series)

Aikaansaannoksistamme innostuneena tilasin Human Empire Shopista kuvan julisteen, jonka bongasin jostain suomalaisesta blogista, mutten valitettavasti millään muista mistä. Kertokaa, jos tunnistatte! Juliste muistuttaa Helsingin-ajoistamme, jolloin olimme vastarakastuneita ja kuljimme kävelyretkillämme usein kuvan rakennusten ohi.

Tänään saimme hetkeksi vieraaksi pikkuveljeni, joka on yksi parhaista ystävistäni ja opiskelee ihan liian kaukana. Kerroin hänelle kaikkein lapsellisimmat vitsini ja hän nauroi juuri oikeissa kohdissa. Niin tyytyväinen kuin olenkin mieheeni, emme jaa hänen kanssaan ihan kaikkea: huumorintajumme eroavat monessa kohtaa eikä hän pysty esittämään vaatekaupassa kanssani tarpeeksi innostunutta, vaikka kuinka haluaisi. Tänään oltuamme vaatekaupassa puolisen tuntia pikkuveljeni totesi, ettei ollut vielä ehtinyt katsoa siellä olevia kenkiä (joita hän päätyi ostamaan kahdet).

Aikoinaan oli vapauttavaa huomata, että vaikka mies on minulle kuinka hyvä ja sopiva, hänen ei tarvitse täyttää kaikka ihmisen paikkoja elämässäni. Olisi sitäpaitsi jotenkin väärin, jos hän pystyisi kaikkeen siihen, mihin ystäväni: keskustelemaan runoudesta, kuuntelemaan ooppera-aarioita ja sovittelemaan mielellään farkkuja.

Mutta hän on hyvä mies. Juuri nyt hän ajaa autoa hämärällä tiellä Etelä-Pohjanmaalla vaimonsa kirjoittaessa blogipostausta auton takapenkillä nukkuvan lapsen vieressä.

Pipoja

Avainsanat

Villawool on aiheuttanut minulle aikoinaan liekkipipotraumat (minulla oli sellainen vuosituhannen vaihteen aikoihin, voikamala). Viime vuonna ihastuin heidän lastenmallistonsa pupupipoon.

 

Vielä mieluisampi olisi Cotton Candy -malli (joka taitaa ”valitettavasti” olla aikuisten kokoa):

Ehkä vastaavanlaisen voisi neuloa pienipäiselle tytölle itse…

kuvat: villawool.com

 

Lastenhuoneesta

Lastenhuoneen seinistä yksi oli valmiiksi musta ja saa jäädä sellaiseksi. Vastapainoksi tein ketjun värikkäistä origamipalloista.

Ihastuin aikanaan Time of the aquarius -blogissa näkyneeseen susinaamariin ja ostin Punanaamiosta samanlaisen koristeeksi. Tyttö ei ainakaan vielä ole osoittanut minkäänlaista pelkoa naamaria kohtaan.
Valaisimen kinusin lapsuudenkotini katosta. Tämä valaisee kauniisti ja tasaisesti koko huoneen. Teininä tämä oli mielestäni ehkä maailman rumin lamppu, mutta mieli on muuttunut. Silloin olisin tietysti tahtonut oman laavalampun, jollaista en onneksi koskaan saanut.

Takaseinässä näkyvät vinoneliöt ovat d-c-fixiä (kuten oven sisäpinnassa oleva, kuvan ottamisen jälkeen suoristettu Maija Poppanenkin). Vinoneliöiden idea on kopioitu Ferm Livingiltä.

Huoneen sisustus on pahan kerran kesken. Etsimme sinne vielä ainakin työpöytää aikuisille ja mattoa, joka on sopivan lapsellinen, kaunis ja pehmeä leikkialustana. Taulujakin on aikomus ripustaa. Tänään melkeinraaskin ostaa Kerttulinkadun Konttori & Pajasta Ferm Livingin ihanan kissatyynyn. Huone ei ole niin musta kuin kuvista voisi luulla, mutta kaipaa silti minusta vielä väriä.

Vapaapäivä, tavallaan

Raskausaikana ajattelin toisinaan, että voisimme sitten lapsen kanssa käydä päivittäin kahvilla jokivarressa. Istuisimme ulkopöydissä ja katselisimme kiireettöminä ohikulkevia ihmisiä, toisinaan tapaisimme lounaalla ystäviä. Olin kyllä ollut paljon tekemisissä pienten lasten kanssa, joten minun olisi luullut ymmärtävän, ettei lapsen kanssa kahvittelu ole ihan samanlaista kuin aikuisen kanssa, ainakaan jos lapsi on yhtä meneväinen kuin omani. Realistisempi ajanviettopaikka, eikä mitenkään huono sekään, on kirjaston leikkitila. Kun lapsi sitten nukahtaa päiväunilleen, voin nopeasti käydä ryystämässä kupin kahvia sellaisessa paikassa, johon on helppo päästä rattaiden kanssa.

Luultavasti emme tulevaisuudessa myöskään pyörähtele tyttäreni kanssa luistimilla Helsingin Rautatientorin jääpuistossa sievät hameet ja villakangastakit päällä. Tytär saa todennäköisemmin harjoitella luistelua jonkun koulun takapihan kaukalossa isänsä kanssa, jos jälkimmäinen löytää varastosta yläasteaikaiset hokkarinsa. Ensimmäisiin harjoituksiin lapsi myös tarvitsee epäilemättä toppahaalarin ja tuolin, villakangastakki saa odottaa. Ehkäpä hän kuitenkin oppii luistelemaan myös takaperin, toisin kuin äitinsä.

Ihan kaikista haaveista en aio luopua. Tänään kävimme ostamassa torilta kauniin kerän salaattia. Kävellessämme kotiin pienessä tihkusateessa kuulin erään autoaan pakkaavan vanhan miehen viheltävän uskomattoman puhtaasti ooppera-aariaa, jota en aivan tunnistanut. Kotona keitin kahvia ja lapsi meni päiväunille. Voi olla, etten meneillään olevan loppuharjoitteluni jälkeen tule enää koskaan järjestämään itselleni nelipäiväisiä työviikkoja, mutta vielä toistaiseksi aion nauttia näistä kotiäitiperjaintaista.

Arvonnan voittajat

Mehujehuarvonnan voittajat ovat ratkenneet:

Random.org-onnetar nosti virtuaalisesta hatusta Elli76:n ja iinun arpalipukkeet. Kummallakaan voittajista ei ollut ehdotonta väritoivetta, mutta iinu sanoi Latkun hieman mieluisemmaksi, joten saamansa pitää! Ellille siis jäi Litku, joka ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto sekään (itsekin valitsin meille Litkun).

Litku

Latku

Onnea voittajille! Lähetän pian sähköpostia.