Tuli yhtäkkiä töissä mieleen syntymäpäivälaulu, jonka kirjoitin joskus lukiossa. Melodia Danny Boy.

Tän iltapäivän olen niinkuin haamu
mun silmät ärtyy niinkuin ennenkin
ja vasemmassa poskessa on naarmu
vaan hymyillä mä jaksan kuitenkin

Mä olen kaunis,
sitä ei vain huomaa,
mun ulkomuoto tuskin pysäyttää.
Sä kysyt, onko yhtään mitään henkevää?
Ja vastaan: kauniit hampaat,
mutta tyhjä pää.

Mun silmissäni ruusunpuna hohtaa
ja hiukset niinkuin paju vihertää
kun peilin eessä oman kuvan kohtaa
on turha mitään koittaa selittää

Mä anon: Kerro, kerro, kiltti kuvastin?
et oonko kaunein, viisain, ihanin?
Yhdeksäntoista pitkää vuotta odotin
Ja yhtä pinnallinen oon kuin ennenkin.

Halusin vain jakaa tämän teidän kanssa.

Mainokset