kuva: Acne

Viime talvena mielessäni kummittelivat Acnen lyhytvartiset Pistolit. Selvisin kuitenkin tuosta haikailusta hintalappua tuijottamalla.

Tänään sitten törmäsin Nilsonilla johonkin pysäyttävään. Ihan kuin Pistoleissa, sopusuhtainen muotoilu vangitsi! Näissä kengissä oli tietysti tingitty vähän viimeistelyssä verrattuna Acnen kenkiin, mutta hintakin oli yli puolet halvempi (129e). Kengät jäivät kuitenkin sinne ostajaa odottelemaan, koska ne eivät olleet kovin hyvän tuntuiset (nilkasta minulle liian väljät) eivätkä näyttäneetkään ihan yhtä kivalta jalassa kuin siinä hyllyssä nököttäessään. Mielettömän hyvän värisiä ruskeita oli Turun Nilsonissa koossa 38 ja 40. Kokeilemani mustat kolmeseiskat jäivät myös sinne. Eli jos jotain kiinnostaa, kannattaa kiirehtiä! Kämp Galleriassa oli jo ainakin 37 mustasta loppu. Koot olivat ennemminkin hieman reiluja kuin pieniä.


kuva: Nilson

Pistolit ovat ehkä Ruotsissa jo vähän passé, sillä niitä oli aikoinaan suunnilleen joka toisella pukeutumisesta kiinnostuneella tukholmalaistytöllä. Malli on kuitenkin mielestäni niin klassinen, ettei luulisi siihen ihan heti kyllästyvän. Mieheni oli tosin sitä mieltä, että nämä kengät ovan liian miehekkäät. Ihmettelin vähän hänen mielipidettään ja hän tosiaan piti mustia, matalia prätkäsaappaitani näitä naisellisempina kenkinä 😀