Kävimme ystäväni ja hänen pikkuisen vauvansa kanssa Sokoksen 3+1 -päivillä. Tapani mukaan ostokset olivat hyvin vaatimattomat: ruusuja (2,50 e) ja karkkia (1 e). Vaikka rakastan kaupoissa kiertelyä, olen yleensä kavereistani se, joka ostaa vähiten kaikkea. Joskus sentään sijoitan vähän enemmän johonkin.

Kuvassa taustalla näkyy tuore Trendi-lehti, joka tulee tällä hetkellä ja luultavasti jatkossakin minulle kotiin. Tuoreimmassa numerossa oli ilahduttavan paljon hyvää luettavaa! Jotain ihan muuta kuin ”osta tämä” -juttuja. Niin paljon kuin muotilehdistä pidänkin, niiden lukeminen jää monesti vain selaamiseksi. Arvostan sitä, että lehdessä on ihania kuvia, mutta ilman kivoja tekstejä sisältö jää melko laimeaksi. Tässä Trendissä ei jäänyt.

Suosin mielelläni kotimaisia muotilehtiä. (Minulle tulee tosin myös Elle, joka ei ole oikeastaan kotimainen kuin osittain.) Olivian tilaan heti, kun saan tarpeeksi halvan ja pitkän tilausjakson ilman tyhmiä krääsäkaupanpäällisiä. Peruin sen aikoinaan, kun sen sai aina kestotilausta halvemmalla irtonumerona Seppälästä ja minusta se oli niiiin väärin.

PS. Minulla ei ole mitään sellaista sidosta Trendiin, jonka vuoksi haluaisin hehkuttaa sitä. Kehunpahan vain hyvää.

Mainokset