Olen oppinut yhdessäoloaikanamme, että jos miestäni haluaa ilahduttaa jollakin syötävällä, paras vaihtoehto ei ole mikään makea herkku. Hän ilahtuu paljon enemmän lasagnesta. Tänään mies on iltaan asti työmatkalla, joten päätin itsekkäästi ilahduttaa vain itseäni. Silloin paras valinta on nimenomaan makea herkku. Tein itselleni välipalaksi banoffeeta.
En kirjoita nyt banoffeen reseptiä tähän, sillä löydätte helposti googlaamalla monta lähes identtistä versiota siitä. Itselläni on pohja tavallisista digestivekekseistä, toffee tehty laiskasti mikrossa (kolmen tunnin keittäminen tuntuu minusta kamalalta energiantuhlaukselta) ja päällimmäisenä kermaa sekä kaakaojauhetta. Monessa ohjeessa banaaniviipaleet tulevat päällimmäiseksi, mutta silloin on otettava huomioon, että ne tummuvat helposti. Sitruunamehu auttaa asiaan, jos sattuu pitämään sen mausta toisin kuin minä. Yleensä banoffee neuvotaan myös tekemään pienehköön irtopohjavuokaan, mutta itse olen huomannut kätevämmäksi vaihtoehdoksi melko ison piirakkavuoan. Kakusta tulee tällöin ohuempi, ennemminkin piirakkaa muistuttava, ja siitä on helpompi leikata pieniä paloja. Banoffee on nimittäin erittäin äkkimakeaa ja täyttävää.
Suosittelen mikroversiota erityisesti hellepäivien leipomukseksi, koska siinä ei tarvita hellaa eikä uunia, joiden käyttö kuumentaisi koko asunnon tropiikiksi.
Mainokset