On sateista. Vauva nukkuu petaamattomalla sängyllämme. Olen syönyt pari palaa erittäin tummaa suklaata kahvin kanssa ja iloinnut hyvin pinnallisista asioista, T by Alexander Wangin neulepaidasta ja Marimekon nahkaisesta Mini Matkurista (Kyllä! Päädyin sittenkin ajattelemaan, että se on minulle juuri sopivan kokoinen ja muutenkin kaikin puolin sopiva laukku.) sekä yhdestä tänään varmistuneesta, isosta opiskelun loppumiseen ja työelämään siirtymiseen liittyvästä jutusta, joka ajoittuu ensi kesälle. Olen lukenut Gloriaa ja Trendiä, neulonut ja tavannut ystäviä. Istunut vähän vähemmän koneella. Tavallisesti vietän koneella ihan liikaa aikaa.
Minä olen nettiaddikti. Tämä ei edes ole mikään aivan kepeä heitto, koska se on melkoisen totta. Istun koneella yleensä niin monta tuntia päivässä, etten kehtaa edes laskea, saatika sitten sanoa sitä teille. Tarkistan ”ihan nopeasti” koneelta pieniä juttuja. Sataako ulkona (eikös sen näkisi ikkunasta?). Mitä yliopiston ruokaloissa on lounaana. Kuinka monta minuuttia kestää kävellä neuvolaan. Moneltako kirjasto menee kiinni. Onko suosikkinettikauppoihin tullut uutuuksia. Myisikö joku huutiksessa kirjaa, jonka ajattelin lukea. Milloin Glorian Kodin seuraava numero ilmestyy. Kun istuudun koneelle, unohdan usein, miksi siihen tulin. Ja kun olen poissa kotoa, unohdan, miten tärkeä netti on minulle enkä kaipaa konettani, en blogeja enkä sähköpostia ja vielä vähemmän Facebookkia ja Googleplussaa. En yhtään ihmettele kertomuksia siitä, miten nettipokeri on vienyt jonkun äitiyspäivärahat. Itse en ole onneksi kokeillut, jään koukkuun tetrikseenkin.
Ei ole kovin coolia olla nettiriippuvainen. Nyt aion tehdä jotain muuta loppupäivän.
Onko siellä nettiaddikteja?
Mainokset