Helmikuussa sanoin miehelleni, että vauvojen aurinkolasit ovat todella hölmön näköisiä. Maaliskuussa toistelin useampaan kertaan, että turhaan laitan vauvan aurinkolaseihin kamalasti rahaa, kun tuo ei anna edes pipon olla päässä viittä sekuntia kauempaa. Huhtikuussa ostin Lindexistä neljän euron vauvojen aviator-kopiot, jotka tuskin tulevat pysymään päässä senkään aikaa kun sellaiset höpsöt pantalasit (babybanz tai julbo, mitäs näitä merkkejä nyt taas onkaan). Jos tyttäreni olisi kolmas lapseni, saattaisin vain naureskella koko aurinkolasijutulle, mutta kun hän on esikoiseni ja haluaisin suojella häntä aivan kaikelta tunteakseni itseni edes jotakuinkin kelvolliseksi äidiksi.

Nämä heppoiset lasit tulevat tuskin kestämään kovin kovaa käyttöä, mutta harjoitellaan nyt kuitenkin. Eilen tyttö antoi lasien olla päässä melkein kymmenen sekuntia, jos pitelin hänen pikkuisia vastustelevia kätösiään. (Vertailukohdaksi sanottakoon, että nauhoilla kiinnitettävä kesähattu pysyi päässä suunnilleen saman ajan, mutta siihen saavutukseen päästiin nauhojen ansiosta ilman käsien vangitsemista. Lapasia tytöllä ei näilläkään keleillä juuri näe, ne revitään heti pois.) Huokaisten puen lapseni uv-suojapukuun ja pantamallisiin aurinkolaseihin ja luovun kaikesta tyylillisestä ambitiostani tyttäreni suhteen, jos se tosiaan on tarpeen. Äitiys vaatii joskus suuria uhrauksia.

Todettakoon, etten itse ota aurinkoa enkä suosittele sitä muillekaan. Tyttäreni ajattelin pyrkiä pitämään kesällä varjossa ja käyttää mahdollisuuksien ohuita pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita. Mutta jos se tosiaan on tarpeen, ostan kyllä kunnon uv-suojapuvun ja yritän parhaani saadakseni sellaiset rumat lasit pysymään tytön silmillä.

Mainokset