Raskausaikana ajattelin toisinaan, että voisimme sitten lapsen kanssa käydä päivittäin kahvilla jokivarressa. Istuisimme ulkopöydissä ja katselisimme kiireettöminä ohikulkevia ihmisiä, toisinaan tapaisimme lounaalla ystäviä. Olin kyllä ollut paljon tekemisissä pienten lasten kanssa, joten minun olisi luullut ymmärtävän, ettei lapsen kanssa kahvittelu ole ihan samanlaista kuin aikuisen kanssa, ainakaan jos lapsi on yhtä meneväinen kuin omani. Realistisempi ajanviettopaikka, eikä mitenkään huono sekään, on kirjaston leikkitila. Kun lapsi sitten nukahtaa päiväunilleen, voin nopeasti käydä ryystämässä kupin kahvia sellaisessa paikassa, johon on helppo päästä rattaiden kanssa.

Luultavasti emme tulevaisuudessa myöskään pyörähtele tyttäreni kanssa luistimilla Helsingin Rautatientorin jääpuistossa sievät hameet ja villakangastakit päällä. Tytär saa todennäköisemmin harjoitella luistelua jonkun koulun takapihan kaukalossa isänsä kanssa, jos jälkimmäinen löytää varastosta yläasteaikaiset hokkarinsa. Ensimmäisiin harjoituksiin lapsi myös tarvitsee epäilemättä toppahaalarin ja tuolin, villakangastakki saa odottaa. Ehkäpä hän kuitenkin oppii luistelemaan myös takaperin, toisin kuin äitinsä.

Ihan kaikista haaveista en aio luopua. Tänään kävimme ostamassa torilta kauniin kerän salaattia. Kävellessämme kotiin pienessä tihkusateessa kuulin erään autoaan pakkaavan vanhan miehen viheltävän uskomattoman puhtaasti ooppera-aariaa, jota en aivan tunnistanut. Kotona keitin kahvia ja lapsi meni päiväunille. Voi olla, etten meneillään olevan loppuharjoitteluni jälkeen tule enää koskaan järjestämään itselleni nelipäiväisiä työviikkoja, mutta vielä toistaiseksi aion nauttia näistä kotiäitiperjaintaista.

Mainokset