Tämä blogi ei enää päivity, koska blogiympyrät ovat viikko viikolta vähemmän mielessäni enkä näe järkeä jatkaa tätä vain tavan vuoksi. Vanhat kirjoitukset ovat ainakin toistaiseksi edelleen luettavina.

Pinnallisuuksiani voitte jatkossakin seurata Twitterissä tai Pinterestissä.

Ajatuksistani ja henkilökohtaisesta elämästäni kiinnostuneita siviilituttuja tapaan mielelläni kotonani. Vaihtoehtoisesti lähetä osoitteesi hampaatirvessa (ät) gmail.com, niin lupaan ainakin yrittää saada kirjoitettua ja lähetettyä postikortin. Jälkimmäinen tarjous koskee myös tuntemattomia ihmisiä, jotka jostain syystä kokevat merkitykselliseksi saada minulta postikortin.

Advertisement

Olen saanut viimesen parin viikon aikana tasaisella syötöllä ilmoituksia Pinterestin jouluaiheisen kuvakokoelmani uusista seuraajista. Se on tuntunut vähän koomiselta, koska en ole lisännyt kategoriaan tänä vuonna ainuttakaan kuvaa.

Opinnoista on nyt meneillään viimeinen viikko. Yksi raportti ja sen jälkeen olen maisteri. Tämä on tapahtunut aika varkain ja tuntuu aavistuksen epätodelliselta. Huomioni on ollut niin paljon muualla. Viime viikolla lopetin imetyksen, maalasin uuden kodin seiniä, kävin työpaikkahaastattelussa. Oikea aikuisten työelämä on edessä lokakuun alusta lähtien eikä se pelota.

Tyttö menee toukokuun alussa päivähoitoon. Hän on silloin noin viikkoa vaille kymmenen kuukauden ikäinen. Surettaisi vielä enemmän, jos en tietäisi, miten ihanan hoitajan saamme ja miten hyvin saimme tämän hoitoasian järjestettyä. Hoitaja on tuttu aikuinen, lapsuudenystäväni, ja leikkikavereina maailman ehkä toisiksi ja kolmanneksi suloisimmat lapset, kaksi- ja nelivuotiaat. Hoitopaikkakin on melkein naapurissa, vartin kävelymatkan päässä.

Mutta silti. Nyyh.

Tänään nähtyä

Kävin tänään Ars Novassa, jossa näin Suomen tunnetuimman runoilijan sekä lauman luokkaretkeläisiä museon myymälässä. Luokkaretkiryhmää oli ihana katsella. Jotkut asiat eivät tunnu muuttuneen. Lapset heräävät aamulla ennen kuutta, ongelmitta. Koulun pihalla on bussi odottamassa. Opettaja laskee lapset moneen kertaan eikä kukaan ole myöhässä. Silloin, kun minä olin ala-asteella, luokkaretkellä oli mukana halpa filmikamera, jonka 24 kuvaan piti saada mahdutettua kaikki oleellinen. Vieruskaveri bussissa. Koulun eväät (suuri ja mauton sämpylä, jonka välissä oli klöntti voita ja aamupalajuusto, pillimehu ja banaani). Kaverin ihastus, koska tämä ei itse rohjennut ottaa kuvaa. Eläintarhan eläimiä. Salamalla ylivalottunut kuva museosta, jossa valokuvaus oli ehdottomasti kielletty varsinkin salamalla. Seepra eläintarhasta. Vanha kirkko opaskierroksella bussin ikkunan läpi. Huvipuiston laite, jossa liikkuva kaveri ehti pois alta ennen valotusta. Kuvien kehitystä piti tingata vanhemmilta heti kotiin päästyä.

Tämä kamera-asia on varmasti muuttunut, mutta koululaisryhmät eivät. Museon myymälässä lapset ryntäilivät ympäriinsä ihmettelemässä tavaroita ja ostamassa tuliaisia. Yksi tyttö osti isälleen prinsessakruunun. Onnenkiviä, liian isoja rihkamasormuksia. Tahmeaa hattaraa bussissa. Huono olo liian karkinsyönnin jäljiltä. Kikatusta, nenän kautta purskahtavaa coca-colaa.

Tämän kaiken soisin myös omalle lapselleni aikanaan. Millaisia luokkaretkimuistoja sinulla on ala-asteelta?

Syntymäpäivätoiveita

Rakas mies kyseli synttärilahjatoiveita. Oli vaikea keksiä.

Toivoisin vaikka jotain näistä:

– neilikoita
– että kävisimme jossain yhdessä, vaikkapa saaristossa
– että kävisimme ulkona syömässä tai jossakin ihanassa kahvilassa

Vincent van Goghin maalauksen kuva lainattu Wikipediasta.

Rouvaksi – vähemmän sanoja ja enemmän kuvia

Häät 5.12.2009

Häämatka Mauritiukselle

Kiitos kaikille järjestelyissä auttaneille; perheillemme, kaasolleni Wikelle, Mikael-bestmanille ja maailman parhaalle aviomiehelle.

On niin hyvä mieli, etten malta mennä nukkumaan

Jos katsoisi nyt sisäpihalta kolmannen kerroksen ikkunaa, näkisi kaksi kynttilää ja tietokoneen sinisen valon. Söötti yhdistelmä. Käytiin Saran kanssa syömässä ulkona ja käveltiin koteihimme kiertoreittiä. Kuljettiin siksakkia näyteikkunoiden välissä. Neuvottiin yhdelle matkalaukkua vetävälle sedälle, missä on Börs ja katseltiin, kuinka se lähti kulkemaan ihan väärään suuntaan. Oli avattu uusi kliinisen näköinen luomukauppa, joka on ihan tervetullutta, koska luomukaupoille tyypillinen vihreäruskeakeltainen verraten hämyisä sisustus ja hampunhaju houkuttelee vähän rajallisempaa joukkoa asiakkaita.

Poden palkitsevaa salilla käynnin jälkeistä lihasheikkoutta, varsinaisesti kivuksi tätä ei voi sanoa. Istuutuessa joutuu rojahtamaan tuolille, kun lihakset eivät kanna samalla tavalla kuin yleensä. Suunnittelin kirjoittavani sivun kandia, kirjoitin kolmisen lausetta enkä osaa olla siihenkään kovin tyytymätön. Olen myös askarrellut hääkarkkeja. Uskomaton vaiva jonkun niin pienen takia, mutta nautin siitä. Häihin on enää alle kuukausi, ihan vähän.

Wasn’t it yesterday?

Tänä kesänä minut on kutsuttu näkemään, kun neljä kertaa kaksi kaveriani vihitään. Neljät häät on paljon, enemmän kuin yhtenäkään kesänä aikaisemmin.

Lapsuudenystäväni Hanna ja Eetu vihitään elokuussa. Heistä tulee mieleen tämä laulu, sillä vaikka en olekaan kantanut pientä Hannaa sylissäni tai juurikaan nähnyt Eetun leikkivän, olen tuntenut heidät vähän päälle kymmenenvuotiaasta. Wasn’t it yesterday?

Sunrise, sunset