Olen saanut viimesen parin viikon aikana tasaisella syötöllä ilmoituksia Pinterestin jouluaiheisen kuvakokoelmani uusista seuraajista. Se on tuntunut vähän koomiselta, koska en ole lisännyt kategoriaan tänä vuonna ainuttakaan kuvaa.

Opinnoista on nyt meneillään viimeinen viikko. Yksi raportti ja sen jälkeen olen maisteri. Tämä on tapahtunut aika varkain ja tuntuu aavistuksen epätodelliselta. Huomioni on ollut niin paljon muualla. Viime viikolla lopetin imetyksen, maalasin uuden kodin seiniä, kävin työpaikkahaastattelussa. Oikea aikuisten työelämä on edessä lokakuun alusta lähtien eikä se pelota.

Advertisement

Entistä enemmän koti

Viime postauksesta tuli niin paljon ihanaa palautetta, että nyt on kamala kynnys kirjoittaa mitään. Haluaisin jatkossa kirjoittaa enemmän, niinkuin vanhassa osoitteessa olleen blogin alkuaikoina.

Tänä viikonloppuna olen valkaissut miehen kanssa olohuoneen seiniä kyynärpäät maalissa ja kiinnittänyt keittiön kaapinrunkoa ainakin neljästi aina vähän eri tavalla. Mikään keittiöremontti täällä ei varsinaisesti ole menossa, mutta astianpesukoneen tieltä purettiin 80 cm leveät vetolaatikot ja jäljelle jääneeseen 35 cm leveään koloon piti sovittaa vanhaa runkoa lyhennettynä. Vähitellen täällä alkaa näyttää kodimmalta: enemmän luonnonvalkoista ja puun värejä, vähemmän mustaa. Niin hyvä juttu kuin musta onkin, kaksion kuudessa mustassa seinässä oli noin neljä liikaa. Enää ylimääräistä mustaa on parin seinän verran, ensi viikon jälkeen toivottavasti ei enää sitäkään.

(kuva: humanempireshop.com / Human Empire Artist Series)

Aikaansaannoksistamme innostuneena tilasin Human Empire Shopista kuvan julisteen, jonka bongasin jostain suomalaisesta blogista, mutten valitettavasti millään muista mistä. Kertokaa, jos tunnistatte! Juliste muistuttaa Helsingin-ajoistamme, jolloin olimme vastarakastuneita ja kuljimme kävelyretkillämme usein kuvan rakennusten ohi.

Vapaapäivä, tavallaan

Raskausaikana ajattelin toisinaan, että voisimme sitten lapsen kanssa käydä päivittäin kahvilla jokivarressa. Istuisimme ulkopöydissä ja katselisimme kiireettöminä ohikulkevia ihmisiä, toisinaan tapaisimme lounaalla ystäviä. Olin kyllä ollut paljon tekemisissä pienten lasten kanssa, joten minun olisi luullut ymmärtävän, ettei lapsen kanssa kahvittelu ole ihan samanlaista kuin aikuisen kanssa, ainakaan jos lapsi on yhtä meneväinen kuin omani. Realistisempi ajanviettopaikka, eikä mitenkään huono sekään, on kirjaston leikkitila. Kun lapsi sitten nukahtaa päiväunilleen, voin nopeasti käydä ryystämässä kupin kahvia sellaisessa paikassa, johon on helppo päästä rattaiden kanssa.

Luultavasti emme tulevaisuudessa myöskään pyörähtele tyttäreni kanssa luistimilla Helsingin Rautatientorin jääpuistossa sievät hameet ja villakangastakit päällä. Tytär saa todennäköisemmin harjoitella luistelua jonkun koulun takapihan kaukalossa isänsä kanssa, jos jälkimmäinen löytää varastosta yläasteaikaiset hokkarinsa. Ensimmäisiin harjoituksiin lapsi myös tarvitsee epäilemättä toppahaalarin ja tuolin, villakangastakki saa odottaa. Ehkäpä hän kuitenkin oppii luistelemaan myös takaperin, toisin kuin äitinsä.

Ihan kaikista haaveista en aio luopua. Tänään kävimme ostamassa torilta kauniin kerän salaattia. Kävellessämme kotiin pienessä tihkusateessa kuulin erään autoaan pakkaavan vanhan miehen viheltävän uskomattoman puhtaasti ooppera-aariaa, jota en aivan tunnistanut. Kotona keitin kahvia ja lapsi meni päiväunille. Voi olla, etten meneillään olevan loppuharjoitteluni jälkeen tule enää koskaan järjestämään itselleni nelipäiväisiä työviikkoja, mutta vielä toistaiseksi aion nauttia näistä kotiäitiperjaintaista.

Vähän myös lomaa

Karattiin lähes valmiin muuton keskeltä merimaisemiin appivanhempieni mökille. Nyt lämpiää sauna rannassa, uimassakin ajattelin käydä. Palataan asiaan ensi viikolla mm. pienen yhteistyöarvonnan merkeissä. Tarkoituksena olisi arpoa pari tällaista:

Tunnistaako kukaan, mistä esineestä on kyse?

Mittumaari

Avainsanat

Aarrekid

Eilen saunailta ystäväperheiden kanssa, tänään mummilareissulla. Tytöllä riittää virtaa.

Paita Aarrekid ja shortsit Tuss, molemmat kirppikseltä. Mustat sukkikset Bogi / Stockmann (näitä meillä on ollut käytössä koosta 60 lähtien, hyvä hinta-laatusuhde)

En ole lopettanut bloginpitoa, vaikka siltä saattaisi näyttää. Olen vain kirjoittanut ja kirjoittanut graduani, parhaimmillaan yli neljätoista tuntia päivässä (jouduin kirjoittamaan tulososion uusiksi, kun kansitustarkistuksessa löytyi aineistosta l-a-s-k-u-v-i-r-h-e). No, huomenna on kuitenkin jo kypsyysnäytteen aika. Gradun lisäksi olen aloittanut nelipäiväiset viikot loppuharjoittelussa ja muuta pientä. Olen kyllä yllättynyt siitä, miten paljon aikaansaavemman äitiys on tehnyt minusta. Ennen lapsensaantia olisin vasta korkeintaan ensimmäisellä kahvitauolla gradukorjausteni kanssa.

Blogin aihepiiriin liittyvistä jutuista lisää taas myöhemmin. Kiitokset kaikille ihanille laiminlyömistäni blogitunnustuksista, joita en viitsi tällä hetkellä jakaa eteenpäin, koska muuten blogissani ei muuta olisikaan (enkä halua valikoida eteenpäin jaettavaksi vain osaa saamistani)!

Tyttö menee toukokuun alussa päivähoitoon. Hän on silloin noin viikkoa vaille kymmenen kuukauden ikäinen. Surettaisi vielä enemmän, jos en tietäisi, miten ihanan hoitajan saamme ja miten hyvin saimme tämän hoitoasian järjestettyä. Hoitaja on tuttu aikuinen, lapsuudenystäväni, ja leikkikavereina maailman ehkä toisiksi ja kolmanneksi suloisimmat lapset, kaksi- ja nelivuotiaat. Hoitopaikkakin on melkein naapurissa, vartin kävelymatkan päässä.

Mutta silti. Nyyh.

Syksyä ja tunnustuksia (ei blogi-sellaisia)

On sateista. Vauva nukkuu petaamattomalla sängyllämme. Olen syönyt pari palaa erittäin tummaa suklaata kahvin kanssa ja iloinnut hyvin pinnallisista asioista, T by Alexander Wangin neulepaidasta ja Marimekon nahkaisesta Mini Matkurista (Kyllä! Päädyin sittenkin ajattelemaan, että se on minulle juuri sopivan kokoinen ja muutenkin kaikin puolin sopiva laukku.) sekä yhdestä tänään varmistuneesta, isosta opiskelun loppumiseen ja työelämään siirtymiseen liittyvästä jutusta, joka ajoittuu ensi kesälle. Olen lukenut Gloriaa ja Trendiä, neulonut ja tavannut ystäviä. Istunut vähän vähemmän koneella. Tavallisesti vietän koneella ihan liikaa aikaa.

Minä olen nettiaddikti. Tämä ei edes ole mikään aivan kepeä heitto, koska se on melkoisen totta. Istun koneella yleensä niin monta tuntia päivässä, etten kehtaa edes laskea, saatika sitten sanoa sitä teille. Tarkistan ”ihan nopeasti” koneelta pieniä juttuja. Sataako ulkona (eikös sen näkisi ikkunasta?). Mitä yliopiston ruokaloissa on lounaana. Kuinka monta minuuttia kestää kävellä neuvolaan. Moneltako kirjasto menee kiinni. Onko suosikkinettikauppoihin tullut uutuuksia. Myisikö joku huutiksessa kirjaa, jonka ajattelin lukea. Milloin Glorian Kodin seuraava numero ilmestyy. Kun istuudun koneelle, unohdan usein, miksi siihen tulin. Ja kun olen poissa kotoa, unohdan, miten tärkeä netti on minulle enkä kaipaa konettani, en blogeja enkä sähköpostia ja vielä vähemmän Facebookkia ja Googleplussaa. En yhtään ihmettele kertomuksia siitä, miten nettipokeri on vienyt jonkun äitiyspäivärahat. Itse en ole onneksi kokeillut, jään koukkuun tetrikseenkin.

Ei ole kovin coolia olla nettiriippuvainen. Nyt aion tehdä jotain muuta loppupäivän.

Onko siellä nettiaddikteja?

Syksy ei masenna minua samalla tavalla kuin monia muita. Sateella laitan kumpparit ja otan sateenvarjon. Kannattaa muuten ostaa joku ihan superkiva ja kestävä sateenvarjo ja saappaat, niin oikein toivoo sadetta. Minulla on pisarakuvioinen Marimekon varjo, joka on kestänyt jo vaikka mitä kuluneina vuosina, mutta ei minun siitä pitänyt kirjoittaa.

Tosiaan, syksy ei masenna minua samalla tavalla kuin monia muita. Olo oli silti kovin nuutunut tänään kun kuljetin kaupungilta keltaista kassia, jonkalainen oli joka toisella ohikulkijalla. Minun kassissani oli hollantilaista goudaa ja sähköhammasharjan vaihtopäitä, mutta ei minun siitä pitänyt kirjoittaa.

Tänään maailman hurmaavin tytär, jonka kanssa vietän päiväni, läväytti useaan otteeseen kaikkein leveimmän hymynsä tai naurunsa juuri silloin kun oma oloni alkoi olla erittäin huumorintajuton. Sama maailman hurmaavin tytär nimittäin viihdyttää ajoittain syömälakoilla ja viiden minuutin pätkissä nukutuilla päiväunilla tai epämääräisellä vaipan rutinalla juuri silloin kun olen pukenut molemmille ulkovaatteet ja ajoittanut lähdön johonkin sovittuun tapaamiseen minuutin tarkkuudella. Toteanpahan tähän väliin vielä, etten voi lakata ihailemasta niitä ystäviäni, joilla on ulos lähtiessä aina itsensä lisäksi vähintään kaksi puettavaa.

Aikaisemmin oli vaikea kuvitella, millaista on olla uupunut, vaikka kalenterissa on vain kaksi merkintää koko viikolle. Maanantaina sentään muistin hakea apteekista vauvan antibiootin, jota raukka joutuu syömään koko loppuvuoden. (Olemme viimeisen kuukauden aikana olleet kahteen otteeseen yökunnissa sairaalan lastenosastolla tytön virtsatieinfektioiden vuoksi ja nyt niitä vastaan aloitettiin estolääkitys. Mitään syytä tulehdusten toistumiselle ei ole löytynyt.) Maanantain hyvämuistisuuden vastapainoksi vastasin tänään korvat punoittaen puhelimeen, kun luomupiirin ystävällinen vastuuhenkilö kyseli, olinko tietoinen, että luomujako oli tänään. Onneksi tilauksestani oli tällä kertaa jäänyt pois kaikki muu paitsi perunat ja kananmunat ja sama ihana vastuuhenkilö lupasi lunastaa tilaukseni itselleen.

Nyt en enää muista, mistä minun alunperin piti kirjoittaa. Mutta haluaisin sanoa, että kun luet tätä, voisit miettiä jonkun, jota haluat ilahduttaa. Lähettää vaikka jollekin kauniin postikortin tai suklaalevyn tai leipoa omenapiirakan ja soittaa kaverille, saako tulla kylään sen kanssa.

Elokuun 30.

Tuntuu kummalliselta olla yksin kotona. Tulin juuri syksyn ensimmäisestä jumpasta. Mies on lähtenyt vauvan kanssa kaverinsa luo kylään. Hän oli pukenut tytön jo yövaatteisiin ja varustautunut pienellä pullollisella maitoani. Ei kuulemma haittaa kyläillä yöpuvussa.

Viikonloppu oli vähän erilainen kun suunniteltiin. Vauvalla nousi perjantai-lauantaiyönä kuume, juuri silloin kun mies oli yön pois kotoa. Pakkasin tytön vaunuihin ja vein TYKSiin. Pienellä oli virtsatulehdus ja jouduimme jäämään maanantaihin asti infektio-osastolle, koska hän sai antibioottia suoneen. Ihmeen reipas pieni potilas. Nyt hän on jo paljon parempana.

Blogissa on pian luvassa pieni arvonta, siitä lisää myöhemmin. Sanotaan vaikka syyskuun alussa.