Vaihtokauppoja

Avainsanat

Jemmasin Mini Rodinin Udine-haalaria kevättalvesta asti ja sovitin sitä muutama päivä sitten jälleen toiveikkaana:

Luultavasti olisin saanut odottaa vielä ainakin vuoden, joten vaihtoon. Onneksi ihanan Under my motherly wings -blogin Maria oli vailla tällaista ja saimme sovittua vaihtokaupoista.

Sain tilalle tällaiset ihanat Rodinit sekä extrana alemman kuvan farkkuleggarit, joissa on vielä hieman kasvunvaraa.

Kyllä tytön nyt kelpaa! Pahoittelen mauttomia kasvojen pikselöintejä, mutta halusin julkaista kuvat vaatteista tytön päällä ja olen ajatellut olla julkaisematta täällä kasvokuvia.

PS. Mehujehu-arvonta on päättynyt, yritän saada voittajat selville mahdollisimman pian!

PPS. Blogissa on ollut hiljaista, koska olemme kuluneen kuukauden aikana mm. ostaneet asunnon ja muuttaneet. Myöhemmin luultavasti tulossa asiaa uudesta kodistakin, kunhan saamme tämän riittävän omannäköiseksi.

Advertisement

Lastenhuonetta

Taas näitä puhelipostauksia. Netti ei ole vielä ehtinyt siirtyä uuteen osoitteeseen enkä ole oikein tottunut mokkulan käyttöön.

Eilen illalla leikkasin d-c-fixistä Poppasen lastenhuoneen oveen. Tällä hetkellä huoneen seinistä yksi on musta ja luulen, että se saakin jäädä sellaiseksi. Sen sijaan olohuoneen kolme (!) mustaa seinää ajattelimme maalata vaaleiksi, kunhan ehdimme.

Etsi blogi-ideat

Tyttären 1-vuotissynttäreitä juhlittiin viime viikolla pariin otteeseen. Teemajuhlat ovat kovasti muotia. Itse en osannut oikein valita sopivaa teemaa, ellei punavalkomustaa kattausta lasketa. Leikkimielisenä pyrkimyksenä oli yhdistää mahdollisimman monta blogiklassikkoa. (Meinasin ensin käyttää sanaa ”blogiklisee”, mutta eikös se teistäkin ole vähän hapannaamojen termi?)

Joten siis: etsi kuvasta blogi-ideat! Keittiöpyyhkeen alla piilottelee kasa sämpylöitä, sillä muuton keskellä energiaa ei sentään riittänyt vietmanilaisten rullien taiteiluun.

Helpotusta lasten juomiseen (ja lupaamani pieni arvonta)

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS OSALLISTUJILLE!

Tutustuin alunperin Lapsimessuilla keksintöön, joka on kätevyydessään ja yksinkertaisuudessaan jollakin tavalla niin itsestäänselvä, että ihmettelen ettei tätä ole keksitty jo aikaisemmin. Lapsimessujen aikaan keksintö ei ollut meille vielä aivan ajankohtainen, mutta myöhemmin kaduin kovasti, etten ollut tajunnut silloin ostaa tällaista odottamaan.

kuva lainattu täältä

Mehujehu on 2 dl pillimehulle (ja maidolle!) sopiva kotelo, joka poistaa tetrajuomien tarjoamisesta lapsille sen kaikkein rasittavimman hidasteen. Jokainen alle kouluikäisen lapsen vanhempi ja hoitaja, joka on joskus tarjonnut lapselle pillimehua tai -maitoa, osaa kuvailla ongelman, joka mehun juottamisen (ja varsinkin itsenäisen juomisen) hidasteena on, joten turhaan edes selitän sitä tässä erikseen.

Sain Innotuningilta kokeiluun Mehujehun ja noin viikon kokemuksella voin kertoa, että se todella toimii! Saatavilla oleva koko on sopiva leveämpiin 2 dl tetroihin, mutta on hyödyksi myös korkeamman mallisten tetrojen (esim. nykyiset trip-mehut ja Piltin maitojuoma) juomisessa. Matalammalla tetralla pillin saa kätevästi kiepautettua sitä varten suunniteltuun pidikkeeseen niin, ettei se osoita minne sattuu ja tiputtele mehua joka paikkaan. Arvostan erittäin paljon myös sitä, että kyseessä on kotimainen Design from Finland- sekä Avainlipputuote.

Lupailin jo aikaisemmin pientä arvontaa ja tässä se nyt tulee:
Oman kokeilukappaleeni lisäksi sain arvottavaksi teille lukijoille kaksi Mehujehua, yhden kummassakin värissä. Värivaihtoehdot voitte käydä katsomassa Mehujehun sivuilta kaupasta. Pahoittelen, etten ottanut omia kuvia värivaihtoehdoista tähän hätään, mutta mökkireissusta palattuamme muuttopuuhaa on yhä riittänyt ja halusin tämän arvonnan käyntiin mahdollisimman pian.

Olet mukana arvonnassa jättämällä tämän postauksen kommenttiosioon sähköpostiosoitteesi, sekä tiedon siitä, kumman värinen jehu (”litku” vai ”latku”) olisi mieluisempi (arvon värivaihtoehdot erikseen, joten todennäköisyyksillä kikkailu on myös mahdollista!). Arvontaan voivat osallistua kaikki, joilla on olemassa tai käytettävissä suomalainen osoite (oma tai c/o -osoite). Osallistumisaikaa on heinäkuun loppuun asti.

Jos haluat pelata varman päälle, Mehujehun voi tilata itselleen myös heidän kotisivujensa kautta. Minimitilausmäärä on 3 kpl. Jos itsellä on käyttöä vain yhdelle, toiset ovat varmasti mieluinen kesätuliainen lapsiperheeseen, jossa on alle kouluikäisiä lapsia!

EDIT: Arvontateknisistä syistä arvon järjestyksessä kaksi voittajaa. Ensimmäisen voittajan toive väristä toteutetaan ensin ja toinen saa jehunsa sitten vaikka väärän värisenä. Jos ensimmäisen voittajan toive on ”ihan sama”, toinen voittaja saa ensisijaisesti haluamansa värin.

Vähän myös lomaa

Karattiin lähes valmiin muuton keskeltä merimaisemiin appivanhempieni mökille. Nyt lämpiää sauna rannassa, uimassakin ajattelin käydä. Palataan asiaan ensi viikolla mm. pienen yhteistyöarvonnan merkeissä. Tarkoituksena olisi arpoa pari tällaista:

Tunnistaako kukaan, mistä esineestä on kyse?

Väliaika

Istun puolityhjässä vuokra-asunnossamme pölyn keskellä lattialla (sillä lähes kaikki istuimeksi kelpaavat huonekalut on jo muutettu) ja mutustan eilisistä syntymäpäiväjuhlista ylijäänyttä leivosta välittämättä lattialle karisevista muruista. Eilen ostimme elämämme ensimmäisen asunnon. Tältä siis tuntuu olla asuntovelallinen, ei juuri miltään. Tyttäremme vauvavuoden, tarkalleen koko ensimmäisen vuoden, asuimme tässä 37-neliöisessä kaksiossa Turun parhaalla paikalla itäisessä keskustassa.

Uusi kotimme on noin viiden minuutin kävelyn päässä. Ei ihan yhtä kivalla paikalla kuin tämä, mutta kuitenkin. Se on ensimmäinen oma kotimme. Kaikki asumishaaveet eivät toteudu sielläkään, jos kaikkia haaveitani nyt yleensäkään olisi mahdollista toteuttaa yhdessä asunnossa. Tärkeimmät asiat ovat kuitenkin juuri niin kuin pitääkin. Edelleenkin huoneita on vain kaksi ja neliöitä alle kuusikymmentä ja edelleenkin me olemme pieni lapsiperhe. Itse en osaa stressata ahtaudesta ollenkaan, uskon että tilaa on juuri sopivasti: lastenhuone tytölle ja meille vanhemmille olohuoneen nurkassa sopiva sängynpaikka, vieraille paikkoja sohvalla ja pienen ruokapöydän ääressä.

Remonttia ei ole tarvetta tehdä kuin korkeintaan parin seinän maalauksen verran. Eniten odotan sitä, että pääsen vihdoin sisustamaan oikeaa lastenhuonetta.

PS. Pian on luvassa yksi kiva pikku yhteistyöarvonta, kunhan nyt ensin saadaan tämä muutto jonkinlaiselle mallille!

Muovisandaalit ja muuta

Nuukailen aina normaalihintaisten Zaran lastenvaatteiden kohdalla, koska minulla on ollut mielikuva melko huonosta laadusta eivätkä hinnatkaan ole mitenkään erityisen matalia. Tarkemmin ajateltuna kaikki Zarasta ostamani lastenvaatteet ovat kyllä kestäneet käyttöä ja pesua ihan yhtä hyvin kuin muutkin lastenvaatteet. Tänä vuonna ostin alennusmyynnistä nämä:

Mietin pitkään, onko kirkkaan värisissä muovisandaaleissa mitään järkeä, mutta päädyin monen kerran hypistelyn jälkeen viimein ostamaan myös ne, kun tyttö ihastui niihin täysin (en olisi saanut kenkiä edes siksi aikaa, että maksan ne). Taipuisat ja pehmoiset kengät, mutta saattavat kyllä olla hiostavat. Vaunuissa istuskeluun ja lyhytaikaiseen kävelemiseen kuitenkin varmaan ihan kelvolliset.

Miten niin poikien?

Mikkihenkselit oli sellainen pakko saada -juttu huutiksesta. Ostin ne sinä päivänä, kun pillifarkkuihin, valkoiseen windfleeceen, pinkkeihin vanseihin ja valkoiseen tupsupipoon puettua kaljupäätä puhuteltiin kaupungilla neljästi pojaksi.

Rakas kaljupää on tyttö eikä minulla missään nimessä ole mitään sitä vastaan. Joten tässäpä vähän vaaleanpunaista ja samettihametta. Kuva on tietysti vaatteiden selkäpuolelta.

H&M:n vaatteet ja tuntemattoman valmistajan henkselit kaikki huutiksesta tai kirppikseltä.

Raidallinen

Löysin vihdoin aikalailla etsimäni: ohuen ja yksinkertaisen punavalkoraitapaidan. Yksi pikku juttu vaan: tämä on oikeastaan heti jo vähän pieni. Olisiko kenelläkään vaihtaa tai myydä vastaavaa ohutta paitaa koossa 80? Tämä yksilö on kokoa 74. Marimekon punavalkoraidallinen trikoopaitakin meillä kyllä on, mutta siinä on edessä sen verran pesussa lähtemätöntä likaa, että se on lähinnä hiekkalaatikkokäytössä. Uutta en raaski ostaa, ovat sen verran hyvän hintaisia.

Kuva